perjantai 19.7.2019 Sari, Saara, Sara, Salla, Salli

Aina paikallinen, koillissavolainen

Juojärven suurimmasta hukkumisonnettomuudesta on 140 vuotta

 

Tuusniemen Kotiseutuyhdistys laski seppeleen Juojärven kirkkoveneonnettomuuden muistomerkille Tuusniemen satamassa. Seppeleen laskivat Martti Kähkönen, Pekka Mustonen ja Tomi Räsänen.

 

Toukokuun lopulla tuli täyteen 140 vuotta kirkkoveneen kaatumisesta Juojärven Hirviselällä, Kuivassaaren kupeessa.
Kolmihankainen kirkkovene oli lähtenyt Juurikkalahdelta Lassilan/Heikkilän rannasta ja suunta oli ollut suotuisa, kun venekunta oli saanut soutaa ensin mantereen ja Pahkasalon suojassa luoteistuulen ulottumattomissa. Keväisin jonkin luonnonlain mukaan Juoveen voimakkaat tuulet ovat luoteen suunnalta.
Ilmeisesti Pahkasalon itäisessä päässä, Savonniemen jälkeen, venekunta suuntasi Turulanrantaan.
Siellä oli ollut ikiaikainen rantautumispaikka, lähellä kirkkoa. Juojärven aallokko on kova ja korkea kylmän veden aikaan. Kahden onnettomuudesta pelastuneen kertoman mukaan aallokko yllätti kokkapainoisen kirkkoveneen sen suunnatessa vastatuuleen ja samalla veneen soutajat olivat nousseet seisomaan, vaikka perämiehenä toiminut Juhan Taavetti Finska oli sen kieltänyt. Onnettomuus oli tapahtunut kahden viittavälin päässä rannasta, vajaat sata metriä Kuivassaaresta.

Onnettomuudessa hukkui kuusi, kaksi pelastui. Tarkempaa tietoa löytyy Matti Räsäsen toimittamasta Tuusniemen Pitäjänkirjasta ja Valto Holopaisen kirjasta Hilma ja Heikki. Kirjat löytyvät Tuusniemen kirjastosta. Myös Tuusniemen 1989 joululehdessä on Elina Junkkarin kirjoittama artikkeli. Hän oli perehtynyt asiaan huolella.
Helatorstaina Tuusniemen kirkossa oli veneonnettomuuden muistotilaisuus, jossa keskustelevassa saarnassaan Juurikkamäen Lassilasta lähtöisin oleva Lauri Räsänen toi esille tarinaa omaan sukuun liittyen.
– Kaksi veneonnettomuudessa mukana olleista pelastui. Naapurukset kaksi Kaisaa, joista toinen oli puhuttelunimeltään Tiina. Kaisa oli Mattilan tytär, siis ukkini sisko, niinpä olen tuntenut pikkuserkkujani kouluajoistani saakka.
Hän kertasi hukkumalaulun sanoja. ”Ei taida kielin kertoa Herran armoja vertoja. Sen kaikkivoivan kädessä on kuolo kuin myös elämä.”
”Hän tässä ihmeen osoitti, ett tytön uimaan opetti, joka ei ennen milloinkaan osannut uida ollenkaan. Vaan nyt hän uiden uutteraan maallepäin, vaik’ vaatteissaan ja luuli, että kivellä hän lepäs keskivedellä.”
Kaksi pelastunutta pääsi Kuivasaareen, josta pitkän odottelun ja avuhuutojen jälkeen ohisoutava veneporukka pelasti pahoin kylmettyneet haaksirikkoiset.

Jätä kommentti

*